Sähköpyörä kokemuksia – Vuorovedoin kimppalenkillä!

”Sähköpyörä on avannut ihan uusia mahdollisuuksia”

Sähköpyörä kokemuksia

Naapurusten maastolenkeillä sähköpyörästä riittää molemmille

Sähköpyörän ja ”luomupyörän” yhteislenkit ovat avanneet Itä-Helsingissä asuville naapuruksille uusia ulkoilumahdollisuuksia. Sähköpyörää vuorottelemalla kummankaan kunto ei lopu kesken ja pidemmillekin lenkeille uskaltaa lähteä.

Muutama vuosi sitten helsinkiläisen Maija Erkheikin perheeseen hankittiin Helkama Hawk -sähköpyörä koko perheen yhteiseen käyttöön. Ajatus oli syttynyt Lapin lomamatkalla.

”Vuokrasimme Levillä sähköpyörät ja lapset jaksoivat touhuta niiden kanssa kaikki päivät pihalla. Sähköpyörä on kuitenkin sen verran arvokas, että päätimme ensin hankkia kotiin yhden pyörän kaikkien käyttöön”, Erkheikki kertoo.

”Asumme Helsingin ja Sipoon rajalla hieman syrjässä, joten lapset kulkevat sähköpyörällä esimerkiksi kavereilleen tai futista pelaamaan. Sillä on myös kätevä piipahtaa lähikaupassa, joka sekin on 4 kilometrin päässä”, Erkheikki kertoo.

Vaan eipä olisi Erkheikkikään heti arvannut, että perheen yhteisestä pyörästä riittää myös naapurille jaettavaksi.

Eräänä kauniina talvipäivänä Erkheikki pyysi kuitenkin naapurissa asuvaa Maria Rosenströmiä mukaansa pyöräilemään jäitä pitkin. Rosenström otti alleen sähköttömän pyörän, Erkheikki meni sähkö-Helkamalla. Seuraavilla lenkeillä pyöriä alettiinkin sitten vaihtamaan päikseen vaikka kesken lenkin.

”Pyörää vaihtelemalla molemmat saavat hyvän treenin, mutta kuormitusta voi myös sovittaa päivän fiiliksen ja kunnon mukaan”, Erkheikki sanoo.

Sähköpyörä osoittautui entistäkin oivallisemmaksi, kun Rosenström tuli raskaaksi: raskauden edetessä kimppalenkit ovat voineet jatkua, kun sähköstä saa juuri haluamansa verran apua.

Sähköpyöräily on tehnyt kotiseudun tutummaksi

Pääasiassa Erkheikki ja Rosenström pyöräilevät Sipoonkorvessa ja lähiseuduilla polkuja pitkin. Etenkin ensi alkuun metsäpolut olivat kaksikolle suht tuntemattomia, joten pieniä eksymisiäkin sattui – ja sattuu yhä.

”Olemme hieman sellaisia seikkailusieluja. On kiva aina käydä katsomassa, mihin joku pieni polku johtaa”, Rosenström sanoo.

Kun mukana on sähköpyörä, ei tarvitse pelätä, että kunto loppuu kesken, vaikka lenkki yllättäen venähtäisi.

”Sähköpyörä on avannut ihan uusia ulkoilumahdollisuuksia, mitä ei aiemmin olisi osannut kuvitellakaan”, kertoo Erkheikki, joka innostui hankkimaan harrastusta tukemaan myös urheilukellon, jonka avulla reittivalikoima on laajentunut entisestään.

”Tästä ihan lähiseuduiltakin on löydetty mielettömiä polkuja, joista ei aiemmin tiennyt yhtään mitään. Kotiseutu on tämän harrastuksen myötä tullut paljon tutummaksi.”

Työsuhdepyöräetu helpottaa sähköpyörän hankkimista

Vaikka sähköpyörän ja luomupyörän yhdistelmä on toiminut naapuruksilla varsin hyvin, myöntää Rosenström ihastuneensa sähköpyörän tuomiin mahdollisuuksiin niin paljon, että oma sähköpyörä on suunnitelmissa.

”Se olisi myös todella hyvä tapa aloittaa kuntoilu synnytyksen jälkeen, kun voi säädellä kuormitusta sopivaksi”, Rosenström huomauttaa.

Sähköpyörän hankintaa helpottaa myös työsuhdepyöräetu, jonka avulla pyörästä saa 1200 euron vuosittaisen veroedun.

Työsuhdepyörällä ei suinkaan tarvitse polkea työmatkoja, vaan se on vapaasti käytettävissä myös vapaa-ajalla – vaikkapa niille metsälenkeille naapurin kanssa.

sähköpyörä kokemuksia työsuhdepyörällä ei suinkaan tarvitse polkea työmatkoja, vaan se on vapaasti käytettävissä myös vapaa-ajalla

sähköpyörä kokemuksia tee työmatkapyöräilystä nautintoa

Näin teet työmatkapyöräilystä nautintoa!

Työmatkoja voi polkea hyvin monenlaisella pyörällä; se kannattaa valita omiin tarpeisiin ja matkoihin sopivaksi. Oikeilla varusteilla ja reittivalinnoilla teet työmatkastasi hetken, jossa voit nauttia omasta ajasta.

Helkama Merida KTM

Tilaa uutiskirje

Kuule uutuuksista, tapahtumista ja parhaista pyöräilyvinkeistä ensimmäisenä!

Valitse näytettävät kentät
  • Kuva
  • Hinta
  • Tekniset tiedot
Klikkaa vertailun ulkopuolella jos haluat piilottaa vertailun
Vertaa